maanantai 23. kesäkuuta 2014

Vatsa kuntoon

Olen juhannuksen jälkeen lukenut Kaarlo Jaakkolan kirjaa Vatsa kuntoon. Kirjoittaja on kirurgian erikoislääkäri, joka on perehtynyt 30 vuoden ajan ravitsemushoitoihin.

Suosittelen kirjan lukemista kaikille, jotka haluavat voida paremmin. Paradoksaalista on  se, että sellaiset ihmiset, jotka elävät kaikista epäterveellisimmin ja joiden elimistö huutaa apua, eivät varmastikaan tätä kirjaa lue. Soisi kuitenkin että pikku hiljaa yleiset ravitsemussuositukset muuttuisivat ja että ravitsemushoidot otettaisiin osaksi lääkäreiden määräämiä perushoitoja.

Vuosien myötä olen oppinut uskomaan sen, että ihmisen kasvot kertovat miten hänen vatsansa ja suolistonsa voi. Ihon väri, epäpuhtaudet...Silmien ympäristöstä näkee jos ihmisellä on sydänongelmia. Joku voi sanoa että huuhaata, mutta kannattaa tarkkailla ympäristöä. Saatat muuttaa mielipiteesi!

Luen kirjan varmasti vielä toiseen kertaan, käyttäen kynää merkintöjen tekemiseen. Tällä ensimmäisellä lukukerralla lopputulos oli se, että käväisin luontaistuotekaupassa.


Greipinsiemenöljy on ihmeaine, jota kannattaisi jokaisen nauttia. Nyt kaupassa oli öljytipat loppu, joten jouduin tyytymään kapseleihin. Lisäksi ostin Spirulina-jauhetta ja mustikkajauhetta.

Tottakai tuoreet marjat olisivat paras vaihtoehto, mutta aina niiden saaminen ei ole mahdollista.

Jo ennestään syön muutamia lisäravinteita. Päivityksestäni 13.4 voit lukea mitä päätin ottaa tuolloin käyttöön. Sen jälkeen olen vatsavaivojen vuoksi ottanut käyttöön taas myös pellavansiemenrouheen, tosin vain pieninä määrinä, 1-2 tl per vrk.

Lisäksi hoen itselleni muutamaa mantraa: syö vihanneksia niin paljon kuin mieli tekee ja milloin vain. Syö hedelmiäkin silloin kun siltä tuntuu, ovat parempi vaihtoehto kuin muu makea. Vältä leipää ja perunaa. Syö pastaa ja riisiä vain vähän ja mieluiten täysjyvää. Lihaa silloin tällöin...kalaa aina kun maittaa! Rasvat vähiin, voita ja öljyä.

Näillä mennään. Ja liikuntaa lisään nyt sitä mukaa kuin polvi kestää :)


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Paljonko unta ihminen tarvitsee?

Niin, tuota otsikon kysymystä ihan googletin tänään. Ehkä typerintä mitä voi tehdä, on tehdä tuosta asiasta ongelma. Mutta kuitenkin ihmetyttää kuinka paljon voin nukkua.

Viime yönä menin nukkumaan noin klo 23, nukuin seitsemään, kävin vessassa, luin 10 min ja nukuin klo 9.30. asti. Sitten kävin Ikeassa, tulin kotiin, söin lohivoileivän ja nukuin 3 tuntia. Nyt tässä sitten ihmettelen miten voikin olla näin unelias olo, menisinkö saunaan ennen kuin menen NUKKUMAAN.

Siis täh? Olen nukkunut vuorokauden sisällä noin 13 tuntia. Taustalla ei ole mitään erityisen rasittavaa, ei kovaa fyysistä rasitusta, alkoholiakin join koko juhannuksen aikaan yhteensä 3 annosta. Joten ei voi johtua mistään sellaisestakaan.

Krooh.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Voiko itseään kiusata?

Voi. Kirjoitin äsken tänne blogiin siitä, kuinka kuntoilu ja parempi elämä aloitetaan aina huomenna. Ei, aloitin sen tänään. Pieni askel, mutta pienillä askelilla on nyt aloitettava!

Tein muutaman joogaliikkeen ja muutaman raudansiirtelyliikkeen. Ähäkutti, tuli muuten hyvä olo!

Minkälaista olikaan olla hyväkuntoinen?

Koitan muistella. Olen ollut hyvässä fyysisessä kunnossa isoimman osan elämääni. Mutta siitä tuntuu olevan kauan, niin kauan että on vaikeaa muistaa minkälaista se oli. Minkälaista olisi jos voisi juosta muutaman kilometri ilman vaikeuksia? Minkälaista olisi jos voisi mennä vaatekauppaan, ostaa mitä vain, ja se näyttäisi hyvältä päällä?

Nyt koitan valmistaa itseäni uuteen elämään. Tunnustan että on vaikeaa päästää irti pelosta. Siitä yksinkertaisesta pelosta, että se syöpä edelleen lymyää jossakin ja odottaa iskumahdollisuutta kuin kobra.
Toisaalta...jollen aloita kuntoilua voin kuolla korkean verenpaineen aiheuttamaan ongelmaan, veritulppaan, tai mihin vaan mikä aiheutuu huonosta kunnosta ja ylipainosta. Siispä on vain yksi vaihtoehto. Liikunnallisen elämäntavan aloitus.

Tuttua varmaan monelle: en aloita vielä tänään, koska polveni on edelleen kipeä. Eikä ihan vähän.
Aloitan vasta huomenna, ei huomennahan on juhannusaatto...

Muistan nuoruudestani erään naisen, joka oli tavallaan kaupunkimme "kylähullu" tai yksi niistä. Tämä nainen oli pukeutunut vaaleanpunaisiin vaatteisiin, joka tuolloin oli todella epätavallista. Hän ajoi pyörällä, päivät pääksytysten. Ajoi aina vaappuen ja vauhdilla, edes takaisin. Varmasti huippukunnossa. Tarina kertoi että hänen koko perheensä oli tuhoutunut tulipalossa. Sitä en tiedä oliko tuo totta vai ei.

Hän pakeni jotakin. Kohta tällä kylällä ehkä näkyy myös joku edes takaisin liikkuva. Pakenemassa kuolemanpelkoa. Positiivisella mielellä kuitenkin!


torstai 12. kesäkuuta 2014

Läski pattipolvi

Heipä taas pitkästä aikaa. Oli tässä pieni kattoremontti, joten siksi en ole kirjoitellut. Talkoovoimin roudattiin vanhat ruodelaudat ja vanhat painavat kattopellit pois pihalta ja osaavat miehet (ja miehenalut) laittoivat uuden ruodelaudoituksen, aluskatteen ja uuden kauniin peltikaton. Kyllä nyt kelpaa!

Oli vaan itsellenikin sen verran rankat päivät, että parin talkoopäivän jälkeen en meinannut enää pysyä tolpillani. Oikeaan polveen kertyi kunnolla vettä, ja se on aikas kipeä. Ei saa taivutettua. Hiukan tuossa googlailin ja jäin miettimään olisiko tämä niveltulehdus nyt sitten vielä sen vatsataudin jälkimaininkeja, mahdollista sekin.

Itse olen monesti todennut että polven oireilut on monella ihmisellä se "hälytyskello" joka kertoo että elopainoa on liikaa. Häpeällistä tunnustaa että taidan itse liittyä nyt siihen samaan kerhoon!

Se on aika jännää että olen 50v täyttänyt nainen, mutta edelleen tunnen että sisälläni on 20v tyttö. Ulkokuoreni on vain jostakin syystä hiukan...ööh...turvonnut. Ja kulahtanut?

Tämän vuoden alussa olin jo hyvässä vauhdissa kuntokuurini kanssa - tai parempi puhua ehkä elämäntapamuutoksesta. Tavoitteni oli laihtua 18 kg ja samalla saada itseni siihen kuntoon että pystyn juoksemaan. Rautojen siirtelykään ei mielestäni ole epämiellyttävää, joten sekin kuului suunnitelmiin.

Tammikuun puolivälissä kuitenkin minut pudotettiin jääkylmään kaivoon kertomalla että sairastan rintasyöpää. Tiesin että asiat on pantava järjestykseen ja hoidettava ensin itsensä terveeksi.

Muistan vielä kuinka leikkausosaston hoitaja kysyi haastattelussa pituuden ja painon. Kerroin ne ja sanoin että ainakin 15 kg ylipainoa. Yllätyin kun hän vilkaisi minua ja totesi päättäväisesti: Ei, ihan hyvä. Mietin jälkikäteen että varmaankin syy tuohon reaktioon oli se, että hän oli liian monta kertaa nähnyt vierestä kuinka syöpäsairaat hoitojen edetessä kuihtuvat pois. Rankkaa, ja rankka työ.

Kun luin kirurgin selostusta leikkauksen jälkeen, siinä oli lause "kainalossa erittäin paksu subcuticusrasva". Yökkk! Hemmetti, antaisin sen mielelläni pois.

Myös ennen sädehoitoja lääkäri sanoi minulle että nyt on erittäin hyvä, että sinulla on ylipainoa, koska rasva suojaa sydäntä hoitojen aikana. Korostettiin vielä että 5 viikkoa kestävän sädehoitojakson aikana ei saa lihoa eikä laihtua (kohdistus menisi muutoin pieleen). Niinpä sitten välillä tilanne oli se, että jouduin pakottamaan itseni syömään, kun ruokahalut menivät ajoittain tosi huonoiksi.

Hoitojakson kuluessa koitin muistaa ottaa jokapäiväiset vitamiinini. Liikuin niin paljon kuin pystyin, tein remonttihommia enemmän kuin pystyin. Ja välillä nukuin 12 tunnin öitä parin tunnin päikkäreillä höystettynä, kun ei vaan muuten jaksanut!

Nyt on sitten aika alkaa miettiä mitä tekisi. Miten alkaisi kunnonkohotuksen? Kunhan tuo polvi nyt ensin rauhoittuu normaaliksi. Sitä kun edelleen haluaisi olla terve, hyväkuntoinen, hoikka ja kaunis! Tietenkin.


torstai 5. kesäkuuta 2014

Mörkö

Syöpä on sairaus jonka saatuaan pitää ajatella läpi monenlaisia asioita. Käsitellä kuolemanpelkoa, ihmetellä muiden ihmisten reaktioita - ja koitettava elää niiden kanssa.

On hyväksyttävä se, minkälaisia kauhun tunteita pelkästään jo sana syöpä saa aikaan monessa. Monelle se merkitsee yhä lähtölaskentaa, lopun alkua. Kannattaisi mitettiä miten jälkipolvilla on helpompaa, testamentti pitäisi laatia ja miettiä hautajaisjärjestelyt. Jos ei kuitenkaan. Jos ei halua.

Jos haluaa vaan nauttia tästä lähtien jokaisesta päivästä ja tehdä niistä mahdollisimman hyviä. Jos vain haluaa uskoa siihen että kyllä kroppa kestää, ja lopulta voittaa sen pirun.

Kyllähän nämä ajatukset ovat kasvattaneet, on oppinut hyväksymään tilanteen. Miettinyt asioita monelta kannalta. Ja silti. Tietokoneessani on nettiselaimessa suosikkikansio, jonka otsikko on Mörkö. Siivoilin äsken papereitani, ja kirjoitin erään vihreän kansion selkämykseen juuri sanan Mörkö.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Rinta näyttää pakanamaan kartalta

Kävin äsken saunassa, kun vihdoin siitäkin ilosta jo saa nauttia - ja pystyy nauttimaan! Sen jälkeen jo tottumukseksi tulleeseen tapaan mietin mitä voidetta tällä kertaa rintaan laittaisin, hiukan fiiliksen mukaan tässä asiassa aina toimin. Satuin tekemään tuon rasvauksen hyvässä valossa ja peilin edessä.

Hyvänen aika miltä rinta nyt näyttää! Kuten aiemmin olen kuvaillut, se veti sädehoidossa osittain mustaksi. ihan niinkuin afrikkalaisen ihonväri. Nyt kun ihoa on lähtenyt paloina, ensin nännin ympäriltä ja nyt rinnan alaosasta, tuli mieleen lapsuudessani usein käyetty sanonta. Jonkun naama esim. oli kuin pakanamaan kartta, jos se oli kirjava ja läikykäs. Juuri sellainen tuo nyt on. Mielenkiintoista katsoa kauanko menee normaalin värin saavuttamiseen, ja tapahtuuko se koskaan. Julkiseen saunaan ei kyllä tämän kanssa nyt tulisi mieleenkään mennä!

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Yo-juhlat juhlittu!

Eilen juhlittiin tyttären valkoista lakkia. Nyt voin olla hyvin tyytyväinen, sillä pari kuukautta sitten en ollut lainkaan varma missä kunnossa olen lakkiaisten aikaan. Ajattelin että hätätilassa pitää sitten ottaa pitopalvelu järjestämään juhlat.

Nyt kuitenkin sain siivoukset tehtyä, onneksi edellisenä päivänä sain myös hiukan apua asiaan. Siivous voi joillekin olla pikku juttu, mutta meidän talossa asuu ihmisten lisäksi enemmän kuin kourallinen koiria. Sadesäällä tämä asia tuo omat haasteensa siivoamiseen!

Tarjottavat suunnittelin niin että osan pystyin tekemään jo muutamaa päivää aiemmin pakastimeen. Toki valtaosa töistä ajoittui perjantaihin ja juhlapäivän aamuun. Muutama "stressilista" tuli tehtyä, että muistan kaiken mitä pitää tehdä...ja hyvin kaikki sujui. Uskon ainakin niin, sillä juhlaväki viihtyi pitkään ja nauru raikasi!

Väsymyksen syvyys oli kuitenkin omaa luokkaansa lauantaina juhlien jälkeen. Tietenkin selvitin vielä tiskivuoret ja kannoin ison määrän tavaraa oikeille paikoilleen. Kun sen jälkeen istahdin tuoliin ja otin syliini lautasellisen herkkuja joita jäi, sekä yhden oluen, oli itku lähellä. No, valehtelen! Itkin hiukan. Mutta vain hetken. Sitten pesin naamani ja työnsin sen tyynyyn hiukan yli kymmeneksi tunniksi. En juuri koskaan nuku niin pitkää yötä, mutta nyt uni maittoi.

Osa juhlavieraista kyseli hoitotilanteestani, tai toivotteli voimia ja tsemppejä. Isompia tunteenpurkauksia ei kuitenkaan onneksi tullut. Kuulin jopa kommentin että "näytän ihan hyvältä, jos ei tietäisi ei huomaisi mitään!" Kiva kuulla, tietenkin, mutta voin kertoa ettei tunnu samalta! Toki pystyn tekemään töitä ja ponnistelemaan tällaisen juhlan eteen...mutta olo on kuin tyhjällä säkillä sitten jälkikäteen.

Sama pätee näihin talon remonttitöihin, toki pystyn painamaan pitkän päivän töitä, mutta sitten vaivun koomaan muutamaksi tunniksi. Koen ettei tällainen ylisuorittaminen välttämättä kohenna kuntoa, muttei nyt ole ollut paljon vaihtoehtoja. Tällä hetkellä siis iloitsen lähinnä siitä, että olen selviytynyt. Tähän saakka.

Ai niin, kerrotaan nyt vielä sekin, että tänään on viimeinen sairaslomapäivä. Huomenna ilmoittaudun työttömäksi työnhakijaksi. Yrittäjäksi tuskin enää ryhdyn, sillä poliitikot ovat pitäneet siitä huolta, ettei tässä maassa yhden naisen yrittäjyys ole kovin viisasta. Jollei sitten laskutus ole vähintäänkin satasia päivää kohden. Nyt siis alan miettiä mitä tekisin isona!