perjantai 19. syyskuuta 2014

Nyt se on sitten ohi?

Syöpä on kyllä totisesti aika vaikea sairaus. Viime viikkoina on ollut vaikeuksia vastata niihin ystävien, tuttujen ja sukulaisten kysymyksiin ja toteamuksiin. "Onnittelut, sä olet nyt terve?" "Nyt se on sitten ohi."

Toki pitää olla positiivinen ja olenkin sitä. Mutta syöpä on sairautena sellainen, että tämän tilanteen ymmärtää ehkä täysin vain toinen samalla viivalla oleva. Syöpä leikataan pois, saadaan hoitoja... Mutta siitä huolimatta niitä syöpäsoluja jää vaeltelamaan pitkin elimistöä. Sitä toivoo ja uskoo, etteivät ne pirulaiset tee uutta pesää mihinkään. Mutta kukaan ei lopulta tiedä. Kukaan ei tiedä mikä on tulevaisuus. Tutkimukset joilla varmistetaan tilanne, ovat lapsellisia, ja paljastavat syövän vasta jos se on jo tehnyt tuhoamistyötänsä jonkin aikaa. Valitettavasti.

Niin että tässä se nyt sitten on, se vastaus. Ei, en ole terve. Ei, ei se ole ohi. Nyt pitää vain jatkaa elämää, ja toivoa. Ja tehdä kaikki voitavansa että elimistö pysyisi niin hyvässä kunnossa että nitistäisi syöpäsolut. Taidetaan tarvita myös onnea.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Uuden elämän opettelua

Olen elänyt aika aktiivista aikaa, siitä huolimatta että tämä syöpä teki minut työttömäksi. Olen tehnyt monenlaista remonttia, sekä sisällä että ulkona. Ostimme tämän talon pari vuotta sitten ja tämän kesän urakkana oli mm. ulkomaalaus. Koska kesän katkaisi hellejakso, oli maalaustyö silloin jäissä. Syynä tähän osittain se, etten olisi pystynyt maalaamaan siinä helteessä, ja maali olisi seinustalla kyllä kiehunut!

Nyt on maalausurakka miltei päätepisteessä, enää kahden seinustan sokkelit on maalia vailla. Toki sitten voi jatkaa urakkaa ensi vuonna, pari ulkorakennusta pitäisi maalata, purkaa yksi ulkorakennus jne. En ehkä kuitenkaan tykkäisi elää valmiissa maailmassa. Parempi että on tekemistä, niin pysyy mieli ja keho virkeänä.

On ollut mukavaa todeta että kunto kohenee. Kyllä saan itseni täysin sipiksi fyysisellä työllä, etenkin kun raskaita päivä on muutama peräkkäin, mutta kuitenkin se että ylipäätään pystyy tekemään, on ilo.

Tytär laittoi käteeni 10 kg käsipainon, ja sanoi että kannappa sitä mukanasi tämä päivä...ihan vaan muistutuksena ettet liho takaisin menettämääsi! Kauheaa...siis ihan kauheaa ajatella mitä tuo 10 kiloakin tekee kropalle, ja vaikkapa tuolle kipeälle polvelleni!

Olen koittanut psyykata itseäni suhteessani syömiseen. Olen koittanut opetella kohtuutta. Sitä että todellisuudessa nyt laihdutusvaiheessa jokaisen pääruuankin annoskoon pitäisi olla "välipalakokoa". Ja hitaammin syömällä tulee kylläisemmäksi. Välillä on kyllä iltaväsymys tuonut vanhoja tapoja esille, mutta pääosin on mennyt suht hyvin. Tänään olen illan yksin kotona, ja olen luvannut että teen itselleni pitsaa. Ja syön sitä ihan hyvällä omallatunnolla.

Kunhan nyt ensin painun muutamaksi tunniksi ulkotöihin!

perjantai 5. syyskuuta 2014

Kuolemanpelko kannustaa liikkumaan ja laihtumaan

Todellakin. Elämäni on muuttunut melkolailla aktiivisemmaksi nyt, kun on jälleen pystynyt liikkumaan. Kuntokin on kohonnut, ja on jotenkin ketterämpi olo. 9 kiloa on lähtenyt siitä kun sädehoitojakso loppui toukokuun puolivälin jälkeen. Painonpudotus jysähti aivan paikoilleen hellejakson aikana, en kertakaikkiaan jaksanut silloin liikkua, enkä tehdä pihatöitäkään.

Eli kyllä saivat lääkärit mut nyt peloteltua! Ajatuksena ei siis ole vain se että terveesti syömällä ja lisäämällä liikuntaa saan kenties estettyä syövän uusiutumisen. Tajusin jotenkin konkreettisesti sen, että voin valinnoillani vaikuttaa terveyteeni. En vaan halua kuolla vielä! En halua kuolla siihen että lihavuuteni ansiosta sydämeni pysähtyy, saan aivoinfarktin, tai jonkin muun tappavan seuraamuksen järjettömistä elintavoista.

Minulla on monia ystäviä, jotka polttavat tupakkaa. Jokainen, joka ikinen heistä on vuosien varrella koittanut päästä tavasta eroon. Olen nähnyt siis monta taistelua...ja ymmärrän että se on vaikeaa. Väittäisin kuitenkin että käyttämättä on yksi konsti, tupakoitsijoille voisi järjestää oapstettuja käyntejä sädehoitoyksikköön. Ne tunnit mitkä vietin sädehoitovuoroani odottaen, ja välillä muiden potilaiden kanssa keskustellen...avasivat silmät. Kurkkusyöpä vaikeuttaa puhumista, tai estää sen kokonaan. Hengittäminenkin oli joillekin vaikeaa. Tupakan aiheuttamat syövät ovat yleisiä...ja oli jotenkin karmivaa katsella niitä, jotka polttivat tupakkaa syöpäosaston oven edessä. Tulivat sädehoidosta, ja menivät tupakalle? Siis oikeesti! Itse en ole elämässäni polttanut kokonaista askillistakaan tupakkaa, mutta passiivisesti olen polttanut paljon. Aina lähtenyt mukaan tupakalle. Tutkimustulokset on kuitenkin tässä asiassa ihan kiistattomat, tupakointi lisää monen eri syövän riskiä. Joten jos et polta, älä aloitakaan!

Tällaisia ajatuksia kauniin aurinkoisen ja todella lämpimän päivän päätteeksi. Remonttihommien lisäksi kävin tänään koirien kanssa iltalenkillä metsätiellä, ja poimin hupparini täyteen rouskuja ja tatteja. Kertakaikkisen mukavaa!