lauantai 26. huhtikuuta 2014

Jännän äärellä

Istahdin alas ja luin blogini alusta tähän hetkeen saakka, aikajärjestyksessä. Sinällään aika hyvä, että olen kirjoittanut, sillä ilman tätä itsellänikään ei olisi harmainta hajua siitä, mitä on tapahtunut ja milloin. Tämä kevät on varastettu minulta pois!

Nyt olen avannut silmäni. Viime päivinä olen maalaillut ulkona. Ostimme puolitoista vuotta sitten talon, joka on rakennettu yli kolmekymmentä vuotta sitten. Pientä laittoa siis siellä täällä. Nyt kun ilmat ovat olleet suotuista, olen maalaillut ulkorakennuksia. Pieniä pintoja ja hitaaseen tahtiin. Sisällä pitäisi vielä maalata kattoa ja fiksailla muitakin paikkoja. Tein oikein työlistatkin sitä varten että tiedän mitä tehdä ja missä järjestyksessä. Toukokuun lopulla juhlitaan tyttäreni valkoista lakkia. Tiedän että aikaa on vielä kuukausi, mutta nyt tuntuu että jaksaminen on rajallista, joten joka päivä pitää pikku hiljaa koittaa saada töitä eteenpäin. Haluaisin että paikat ovat siistit ja nätit kun juhlitaan.

Samalla voin juhlia ehkä sitä, että täytin maaliskuussa 50 vuotta. Juhlat jäivät tuolloin pitämättä. Kesää odottelen muutenkin innokkaasti, sädehoidot loppuvat, yo-juhlien jälkeen sitten voin ehkä hiukan huokaista, ja miettiä mitä mukavaa haluaisin tehdä. Siis minä, itse!?


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäisloma

Voi kuulostaa oudolta, mutta nyt sairasloman keskellä olevan pääsiäisloma tuntuu enemmän lomalta kuin lomat tavallisesti. Näin siksi, että sädehoito alkoi maanantaina, ja neljän ekan kerran jälkeen tuli sitten pakollinen pääsiäistauko. Sädehoito ei pyöri mutta kuin arkipäivisin.

Muistan kun mukulana joskus pilailtiin kutituspulverilla. Nyt on semmoinen olo kuin kutituspulveria olisi hierottu koko vasempaan rintaan. Olen vaihdellut öljyjä ja rasvoja, jotta tilanne rauhoittuisi. Jos tekisi mitä mielihalu sanoo, ottaisin juuriharjan ja hankaisin. Ehkä kutina ei tosin silläkään lähtisi.

Tässä on ollut henkisesti jonkin verran tasaisempi vaihe. On ollut positiivisempi mieli siksikin että sädehoito ilmiselvästi pisti nuo tukkeutuneet imunestetiehyet hiukan toimimaan, turvotus ja sitä myötä kipukin on vähentynyt huomattavasti. Eli leikkauksen jälkeinen melkein kahden kuukauden tuska on takana. Jos tätä nyt uskaltaa ääneen sanoa. Kutina on kuitenkin ehkä kivempi vaihtoehto!

Henkinen alamäki on nyt kuitenkin tosiasia. Kaikki ihmiset varmasti kokevat joinakin hetkinä olevansa alamaissa. Niin minäkin, mutta aina tilanne on muuttunut parempaan nopeasti. Nyt oli tällä menneellä viikolla kuitenkin välillä niin tuskainen fiilis, että en tiennyt oikein miten pääsen olotilasta ulos. Depis kun ei kadonnutkaan muutaman tunnin odotuksella!

Syöpäsairaan silmin maailma on vaan niin toisenlainen. Sitä miettii että kannattaako remontoida ja laittaa paikkoja kuntoon jos kuitenkin delaa lähivuosina. Kannattaako suunnitella tulevaisuutta? Pitäisikö alkaa käydä tavaroitaan läpi ja heittää kaikki turha pois, ettei lähesten tarvitse sitä työtä sitten tehdä?

Toisaalta järki kertoo että ihmisiä kuolee äkilliseen sydänkohtaukseen, aivoinfarktiin tai vaikka liikenneonnettomuuksissa ihan yhtäkkisesti. On todellakin tullut tajuntaan se tosiasia että täällä ollaan vain käymässä!

Kannattaisi siis käyttää aika hyvin. Olla iloksi ja hyödyksi läheisille. Tehdä mielekkäitä asioita.

Heti diagnoosin saatuani etsin netistä tietoa rintasyövästä. Alusta alkaen kävi ilmi, että tämä on henkisesti vaikea sairaus, ja kuinka totista totta tuo tuntuu nyt olevankaan. Menin silloin käymään rintasyöpäyhdistyksen sivuilla, ensimmäinen linkki jonka sattumalta avasin oli myytävät adressit. Pois, äkkiä pois! Sitten etsiskelin rintasyöpäblogeja. Eksyin blogiin, jonka lopussa oli muistosanat ja kuva ruumisarkusta. Ei helvetti, vaikka se olisi tottakin, niin EI! Voin luvata että tämä minun blogini ei pääty siihen. Se päättyy johonkin muuhun. Inhorealismi on taiteen laji, mutta ihan tällaista maailmankuvaa en haluaisi jakaa.

Tällä hetkellä olen lähes yliherkkä televisiolle. Juuri äsken katselin viatonta sisustusohjelmaa, jossa kaunis nuori tyttö kertoi äitinsä menehtyneen juuri syöpään. Kanava vaihtui, mutta liian myöhään. Tulee lähes pakokauhu - en halua kuulla!

Potilaan ei ilmeisestikään pitäisi ajatella yhtään mitään. Valitan, mutta en pysty siihen. Voin tässä vaiheessa kertoa että alkuvaiheessa sain niin ruusuisen kuvan hoitojärjestelmästä. Puitteet ovat upeat ja uudenaikaiset, lääkärit päteviä ja tehokkaita. Jos olette lukeneet blogiani, ymmärrätte miksi tuo ruusuinen kuva on karissut. "Olet syöpätautien poliklinikan asiakas" - lause voi antaa turvallisuuden tunteen, mutta todellisuus oli jotakin ihan muuta. Silloin kun eniten apua tarvitsin, apua oli saatavissa vain ensiavusta. Tai ei oikeastaan sieltäkään.

Päässä kirmaa tällä hetkellä tuhat epäilystä. Edelleen mietityttää se, tutkittiinko alun alkaen riittävästi. Pieni osa kehosta viipalekuvattiin ja lääkäri kiireessä selasi läpi ne tuhat kuvaa? Mitä jos jotakin jäi huomaamatta tai jäi kuvatun alueen ulkopuolelle? Säästösyistähän ei turhia kuvailla!

Mitä jos tuo ihmeellinen turvotus/tulehdus/punoitus/kipu reaktio olisikin oire siitä, että sen yhden kasvaimen lisäksi rintani vasen laita olisi tulehduksellista rintasyöpää täynnä. Siitähän ei ole otettu yhtään koepalaa, sehän maksaisi! Kuitenkin jo kuukausia sitten ihmettelin tuntemuksia tuossa rinnassa, nänni on tuntunut oudolta jne. Nämä olot kerroin leikanneelle lääkärille, mutta hän ohitti ne olankohautuksella.

Säästöä tulee sitten siinäkin että ihan sattumalta sädehoitoni ajoittuu jännään ajanjaksoon: hoitoa 4 kertaa, 4 vapaapäivää, hoitoa 3 kertaa, 3 vapaapäivää, hoitoa 3 kertaa, 1 vapaapäivä, 1 hoito, 2 vapaapäivää, 4 kertaa hoitoa, 3 vapaapäivää, 4 kertaa hoitoa, 2 vapaapäivää, ja 1 hoito.

Tämä on siis laskennallisesti 5 viikkoa. Mutta jos ei sattuisi olemaan noita pääsiäisiä, vappuja ja henkilökunnan virkistyspäiviä siinä, joku saisi samassa viikkomäärässä 5 sädetyskertaa enemmän. Yhteiskunta säästää, mutta entäpä minun sisälläni poukkoilevat syöpäsolut? Entäpä ne?

Kun joku kertoisi minulle mitä keinoja olisi vaikka omalla kustannuksella tämän hoitorupeaman jälkeen tarkistaa, onko syöpä levinnyt, olisin rauhallisempi. Uskoisin että olisi mahdollista päästä viipalekuvaukseen vaikka Viroon tai Intiaan. Olisin täysin valmis tekemään tämän, jo pelkkä tieto siitä mahdollisuudesta toisi ison lohdun. Tällä hetkellä ei ole kovin luottavainen olo, pelkään että täällä apua saa vasta kun tilanne on jo päässyt liian pahaksi. Itseään siis pitäisi tarkkailla, ja silti koittaa pysyä järjissään. Helppo homma.

Jostakin syystä väsymys on ollut melkoista viikon ajan taas, kolmena edellisenä yönä olen nukkunut kymmenkunta tuntia. Ehkä tämä tästä iloksi muuttuu. Onneksi on kevät, aurinko ja lämpö tuovat lohtua!

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Ravitsemus kuntoon


















Koska tämä ei ole ruokablogi (vaan syöpäblogi) ja tein annoksen ensin, ja keksin ottaa kuvan vasta sitten, on lautasen reuna hiukan töhryinen. Kuvassa sunnuntaiaamupalani, 2 leipää joilla voi-öljyseosta, kinkkua, juustoa ja suippopaprikaa. Kahvia (tottakai), pillerit (joista lisää jäljempänä). Lautasella banaani, kiivi, puolikas lime puristettuna, desi mustaviinimarjoja ja desi maustamatonta Ehermannin rahkaa.

Koko ikäni olen ollut kiinnostunut ravitsemuksesta. Viime vuosina on tullut lueskeltua aika paljon aiheesta. Olen varma että syön terveellisemmin kuin keskivertokansalainen Suomessa. Määrät ovat minulle se ongelma, eli kun ruoka on hyvää, lisään hyvän olon tunnetta ottamalla lisää, ja lisää ja hiukan vielä lisää.

Muutama vuosi sitten karppasin jonkin aikaa. Valitettavasti media on pilannut tuon varsin hyvän laihdutustavan maineen pahanpäiväisesti. Esimerkeiksi on useimmiten otettu semmoiset äärilaitojen edustajat, jotka vetävät pekonia, munia ja voita olan takaa. Suurin osa ei karppaa sillä tavoin, vaan paljon terveellisemmin!

No karppausta en kuitenkaan pidä järkevänä tapana syödä pidempiä aikoja. Itse olin tiukalla karppausdieetillä muutaman viikon ja totesin että on tosi vaikeaa syödä niin että hiilihydraattimäärät pysyisivät oikein pieninä. Himoitsen paprikaa, tomaattia ja greippiä... ja tiukassa karppauksessa niistäkin tulee jo liikaa hiilareita. No, 10 kg lähti tuolla konstilla helposti ja ilman nälkää. Tämä karppausaika kuitenkin opetti todella paljon!

Jo useita vuosia olen "hyväkarpannut" jos johonkin kategoriaan pitää kuulua. Tarkoittaa sitä, että välttelen sokeria ja puhdistettuja viljoja. Karppausjaksoni aikana opin myös sen, että vatsani voi paljon paremmin, jos jätän pois kaiken vehnän ja rukiin. Muuten, karpatessa ei ole ilmavaivoja eikä vatsakipuja. Eli kemistithän sen tietää, käyminen vaatii hiilihydraatteja ja hiivaa. Kannattaa pistää mieleen tämä :)

Nyt, syöpädiagnoosin jälkeen olen lukenut ravitsemuksesta eri kantilta, tottakai. Olen miettinyt mitkä syyt aikaansaavat syöpää - ja mitä voisin tehdä nyt parantaakseni tilannettani.

Olen tuolla aiemmin kertonut siitä, kuinka ikävältä tuntui alussa kertoa diagnoosista kun sai epäsuoria (tai jopa suoria) vihjeitä siitä, että rintasyöpä tulee lihaville naisille, ja on itseaiheutettu sairaus. Ihan niin simppeliä kaikki ei kuitenkaan ole. Niistä ihmisistä joiden tiedän kuolleen tähän sairauteen kaikki eivät suinkaan olleet lihavia. Mutta asiassa on ehkä osatotuus, sillä kuten nykyään tiedetään, lihavuus aikaansaa kroonisen tulehdustilan elimistöön. Tämä osaltaan vaikuttaa aineenvaihduntaan ja kenties syövän syntyyn. Omalla kohdallani mieleen on tullut sekin, mikä osuus asiaan on ollut sillä, että olen joutunut vuosia elämään aneemisena, joten solujen hapensaanti on ollut puutteellista. Anemiani syy on ollut kohdussa oleva myoomajoukko. Operaatioita tehtiin 3 ennenkuin lopulta kohdunpoisto avasi uuden maailman. Hemoglobiinin nousu 93:sta 140:een tekee eron oloon! Todella.

Mutta mitä olen nyt sitten pohtinut. Yksi mihin uskon vakaasti, on se että monen nykyihmisen keho happamoituu turhan paljon, ihan vain siksi, että syömme vääränlaisia ruokia. Olen lähtenyt asiaa korjaamaan positiivisin keinoin, en ajattelemalla "mitä en saa syödä", mikä tuntuu olevan aika monen lähtökohta. Ja siitä tulee helposti kompastuskivi! Ajattelen ennemmin että SAAN syödä joka päivä porkkanoita, ja niin monta hedelmää kuin tekee mieli. Lisäksi saan syödä tomaatteja, kurkkua, kaaleja ja salaattia. Moni kuvittelee syövänsä terveellisesti jos syö salaattia puoli lautasellista - ja niinhän virallisessa lautasmallissa asiat esitetään. Mielestäni pöhkösti. Ei tarvita kovin montaa "vaakapäivää" kun tajuaa, että jotta salaatin syönnillä olisi jokin todellinen merkitys, sitä pitää syödä 2 lautasellista, niin kevyttä se on!

Avuksi olen ottanut pH-Balance -nimisen tuotteen. Se sisältää mm. kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia. Tätä jauhetta sekoitan lasilliseen vettä ja juon ennen nukkumaan menoa. Voi ainakin toivoa, että se samalla myös rauhoittaa unta. En ole tätä vielä kauaa juonut, mutta pakko sanoa että olo on ainakin parantunut! Närästys on tipotiessään ja jotenkin luulen että väsymys on väistymässä.

Tämän lisäksi aamulla vetäisen nyt muutaman pillerin. Jos joku lukijoista vaikka laskee että menee yli suositusmäärien, niin joo, voi mennä yli kotimaisten suositusten, jotka ovat melko lailla alhaisemmat kuin monessa muussa maassa. Tarkoitus ei ole kuitenkaan syödä näitä loppuelämää, vaan jonkin aikaa kuurina.

Näitä otan kutakin yhden, ehkäpä laitan jonkinmoiseen itse päättämääni tärkeysjärjestykseen ne:

D3-vitamiinia 100 µg
E-EPA + E-DHA
Only One Regular (vitamiini-mineraalivalmiste)
Sinkki
Probiootti (4 eri maitohappobakteerikantaa)
Saccharomyces Boulardii (hiivaprobiootti, ruokaa edellisille)
Fortesan (kurkumiinivalmiste)
Gerimax (satunnaisesti)

Ja tietty pilleripinoon vielä sitten Tamofen, joka myös toivottavasti tekee keholle hyvää. Ihan varma en ole, nyt jo tuntuu oudosti siltä että aamu alkaa neljältä!








Lymfaödeema

Menikin monta päivää tässä uutisia sulatellessa. Olen helpottunut, mutta samalla ärsyyntynyt, pettynyt ja turhautunut.

Tavallaan hävettää mikä määrä energiaa ja bensaa on menneinä viikkoina mennyt turhaan. Minkä määrän tunteja olen valvonut miettien mikä rinnassani oleva tulehdus on - onko se ruusu, mitä yksi lääkäri väläytteli? Jokin tulehdus joka vain odottaa hetkeä, jolloin voisi muuttua yleistulehdukseksi!? Vai voiko se ollakin niin että minulla on tulehduksellinen rintasyöpä sen yhden jo poistetun kasvaimen lisäksi?

Te jotka olette lukenee alusta saakka blogiani tiedätte että tuo tulehdus alkoi muutama päivä tikinpoiston jälkeen. Olo on ollut ajoittain aika tukala - rinta on ollut niin turvonnut että on ollut tunne että se räjähtää. Se on ollut punainen, arka, vihlova ja ajoittain iho on ollut kuin greipin kuorta suurennettuna.

Lääkäri jolle sitä ensin näytin, määräsi antibiootin. Sitten toisen kuurin eri antibioottia, ja kolmannenkin kuurin vielä. Tilanne on ollut välillä parempi, välillä huonompi. Välillä olen päättänyt että perhana, unohdan koko asian, ja teeskentelen että kaikki on hyvin. En saanut sitä huijatuksi, enkä itseänikään.

Laskin juuri että tässä kun myös toinen haavani pysyi avoimena ontelona n. 5 viikon ajan...olen joutunut käymään sitä hoidattamassa, niin tuon tulehduksen on nähnyt yhteensä torstaihin mennessä 5 lääkäriä. Yksikään ei sanonut mistä on kyse. Eikä alkanut tutkia. Ei uskaltanut ottaa näytettä. Ei mitään. Myötätuntoisimmat ovat vain sanoneet että on varmaan ikävän tuntuinen, pitäähän sille jotakin tehdä.

Kauhean taistelun kautta pääsin vihdoin käymään sillä sairaalan osastolla, missä minut leikattiin. Tähän sain "luvan" vasta oltuani yhden koko päivän ensiavussa, jolloin tutkinut lääkäri lupasi, että leikannut lääkäri ottaa minuun päin yhteyttä. Ei ottanut keskiviikon aikana, joten torstai-aamuna syöpäpoliklinikan hoitajalle soittaessani, kuultuani etten saa sinnekään lääkärille aikaa, purskahdin itkuun. Tämän jälkeen sitten sain ohjeen (ja samalla luvan) soittaa kirurgian osastolle. Siellä vastannut hoitaja oli hyvin ystävällinen ja antoi minulle lääkäriajan jo samalle iltapäivälle. Hän mainitsi että lääkäri leikkaa, joten saatan joutua odottamaan, mihin vastasin että kaikki mikä on alle kuuden tunnin on ok.

Osastolla jonkin aikaa odoteltuani paikalle pyyhälsi suoraan leikkausssalista nuorehko mieslääkäri, joka istui tuoliin jalat harallaan odottamaan että saan yläosani riisuttua. Tämän prosessin aikana olen todellakin jo niin tottunut siihen että kaikki puristelevat rintojani, ettei enää tunnu missään, ei edes oudolta. Mutta tämä tilanne hiukan tuntui, no suoraansanoen huvittavalta. Siihen sitten kävelin hänen pitkien koipiensa väliin tutkittavaksi. Lääkäri oli fiksu ja asiaa hetken tutkittuaan sanoi ettei tässä ole mistään muusta kyse kuin siitä, että jostakin syystä imusuonet ovat vaurioituneet leikkauksessa. On erittäin epätavallista että niin käy tämän tyyppisessä leikkauksessa, mikä minulle tehtiin!

Jee, olen taas epätavallinen. Hän kertoi että imusuonet pikku hiljaa tekevät uusia reittejä ja tilanne helpottuu oletettavasti muutamassa kuukaudessa. Kysyin myös voidaanko sädehoito aloittaa, ja hän kertoi että kyllä, mutta sen näkee sitten tekeekö se tälle tilanteelle hyvää vai pahaa, molemmat on mahdollisia.

Olin toki uutisesta helpottunut, ja tunsin oloni varsin typeräksi siitäkin syystä, että olin sitä käynyt lääkäreille näyttämässä apua hakien. Kysyin MIKSI ei kukaan lääkäreistä, niistä viidestä, jotka olivat sen nähneet, sanonut mistä on kyse!? Hän vastasi virnistäen että siitä yksinkertaisesta syystä että he eivät ole tienneet! Tämä on niin spesiaalialaa.

Ehkäpä minullakaan ei sitten ole syytä asiasta enempää itseäni soimata ja tuntea oloa typeräksi. Rinnan olotila ei ole yhtään kohentunut, siellä se pullottaa ja vihloo. Etsiskelin tietoa netistä ja löysin rintasyöpäyhdistyksen sivuilta oleellisen: tilannetta voisi helpottaa hieronnalla, mutta sitä ei tietenkään suositella tässä vaiheessa jotta valtoimenaan hyppivät syöpäsolut eivät keksi paeta alueelta. Vasta sädehoitojakson jälkeen voi koittaa saada nesteitä liikkeelle.

Ai niin, se alkuviikon kuume, jonka tietysti oletin olevan merkki siitä että tulehdus aikoo nujertaa minut - se oli pelkkää sattumaa. Kuumetta minulla on tosiaan ollut viimeksi lapsena, mutta nyt on vastustuskyky alentunut, ja taisin saada jonkin flunssanpoikasen viikonloppuna. Sattumaa. Niinkuin kaikki muukin.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Lääkäriajat hiukan kiven alla?

No niin, olen aika väsyneessä tilassa mutta silti hiukan tilitän nyt tänne: omaksi helpotuksekseni! Koitin eilen jo saada lääkäriä kiinni. Aloitin soittamalla omalääkärille, sain hänelle soittoajan torstaille. Ei kauheesti lohduta, kun kyseessä melko tukala tila, ja oikeasti olo että nyt pitäisi jo jokin ratkaisu löytyä. Rintani siis on edelleen tulehtunut, turvonnut, punainen, vihlova ja epäilen että kohta se räjähtää!

No sitten soitin tietysti syöpätautien poliklinikalle. En saanut ketään vastaamaan puhelimeen eilisen soittoajan puitteissa. Sitten käytinkin pari tuntia tutkien löytäsinkö netin kautta jonkun syöpätauteihin erikoistuneen lääkärin, olisin ollut valmis menemään siis yksityislääkärille. Mutta ei, yhdellekään ei ollut ainuttakaan aikaa tällä viikolla. Mietin jo että pitääkö lähteä ajamaan pääkaupunkiseudulle. Päätin kuitenkin odottaa aamuun.

Tänä aamuna sitten soitin syöpätautien poliklinikalle, mistä kerrottiin ettei ole vapaita aikoja. Pitää soittaa omalääkärille. Kerroin jo soittaneeni. Sitten hän neuvoi että minun on vain mentävä oman kuntani päivystykseen. Sielläpä sitten olinkin klo 10. Pikaverikokeella katsottiin tulehdusarvot, ei hälyttävää. Mutta kaikkein jännintä oli se, että minulla oli lämpöä 37,5. Se on minulle kova kuume, sillä viimeksi olen ollut kuumeessa noin 35 vuotta sitten lapsena.

Ensiavun lääkäri oli kiltti ja soitti syöpäpoliklinikalle, ja loppupäätelmä oli se, että hän kirjoitti lähetteen isomman naapurikunnan päivystykseen. Kolmen tunnin kuluttua olin siis paperit kädessä ja valmis paikanvaihtoon. Onneksi sain autossa syödäkseni äitini laittamat evässämpylät ja omenan. Loppu onkin sitten selitettävä vain lyhyesti. Istuin ensiavussa odottamassa lääkäriin pääsyä klo 13-19. Näin kuinka kuumeiset lapset huusivat, juopot kaatuilivat lattiaan, vieressä istuva nainen oksensi tauotta jne. Oloni oli alkutunnit aika huono, palelin koska olin kuumeinen. Ketutti.

Lääkäri tutki minut  ja lupasi kirjoittaa kirjeen minut leikanneelle lääkärille. Jotakin on kuulemma tehtävä :)

Nyt sitten olen kotona ja huomisen kyttään puhelintani, ehkä ylihuomisenkin.
Mielenkiintoista nähdä milloin se soi?
Miten voikaan olla NÄIN VAIKEETA!

Loppukevennys: Ensiavun näyttötaululla pyöri tauotta opastusohjelma, missä neuvottiin miten hoito etenee. Yhdessä diassa luki: Kun tutkimukset on tehty, lääkäri määrää sinulle oikean haudan.

No ei vaan, oikean hoidon siinä luki, mutta sitkeästi se teksti siinä aina vääntäytyi päässäni vääräksi!

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Tamofen-pilleri nro 1

Tähän vuoteen saakka olen saanut tuntea itseni varsin terveeksi ihmiseksi - lukuunottamatta muutamaa leikkausta jotka on vuosien varrella tehty. Mitään säännöllistä lääkitystä en ole syönyt, joten tuntuu tosi oudolta ajatus laittaa keittiöön kuppi, mihin päätin sijoittaa aina viikon alussa 7 pilleriä. Millään muulla en usko pysyväni laskuissa siinä, onko ko. päivän pilleri jo syöty.

Niitä pitäisi muistaa syödä vielä 1824 kappaletta, noin. En huomioinut karkausvuotta. Ja sillä edellytyksellä että säilyn hengissä. Ei ole kovin ilahduttavaa lukea lääkkeen sivuvaikutuksista.

No eipä tässä muutakaan nyt ole tehtävissä. Sain myös kirjeen perjantaina, jossa ilmoitettiin että sädehoito alkaa ensi viikon maanantaina. Rinta on edelleen turvoksissa, iho tunnoton ja punainen. Soitin terveyskeskukseen kysyäkseni lääkäriaikaa. Sain soittoajan torstaille :)

Ulkona on pirun kylmä ja sataa. Se ei haittaisi jos meidän lämmitysjärjestelmä toimisi. Tänään tuntuu siltä että mikään ei toimi, eikä mihinkään saa apuakaan. Taidan mennä nyt vaan peiton alle kaalinlehdet liiveissäni. Ai miksi. No siksi että netissä monessakin yhteydessä mainittiin että kaalinlehtihaude voi, uskomatonta kyllä, parantaa rintatulehduksen.

Palaillaan kun fiilikset on taas kohdillaan!

torstai 3. huhtikuuta 2014

Iloisia päiviä

Jotenkin tuntuu että viime päivät ovat olleen ensimmäiset leikkauksen jälkeen, kun olen tuntenut oloni suhteellisen normaaliksi. Leikkauksesta on nyt kulunut 7 viikkoa. Haava on ummessa, mutta rinnassa edelleen jotakin tulehdusta joka hiukan turvottaa, iho on tunnoton ja punertava. Mutta koska kaksikin eri lääkäriä on sen nähnyt (pahemmassakin tilassa kuin nyt) päätin että olkoon. Ei siinä ole mitään vikaa. Antibioottikuurit (3kpl) on syötynä, ja nyt on siis muutama päivä ettei tapahdu yhtään mitään. Päätin aloittaa Tamofenin vasta ensi maanantaina, sillä haluan pitää hauskan viikonlopun ystävieni seurassa. Ilman hormonilääkkeen todennäköisesti mukanaan tuomia oireita.

Sitä olen tässä hiukan ihmetellyt, miksi väsyttää edelleen niin paljon. Voin nukkua 7 tunnin yöunien lisäksi helposti paritkin 1,5 tunnin päikkärit. Enkä silti ole mitenkään superpirteä. Mietin sitäkin että masennuksen oireena voi olla väsymys, mutta en kyllä millään tunne itseäni masentuneeksi. Vaikka ehkä olisi aihettakin. Minun kierot aivoni löytävät aina kaikesta positiivisia puolia!

Olen lukenut kirjastosta lainaamaani Arja Lindqvist-Niemelän kirjaa Syöpä ja luonnonmukaiset hoitomenetelmät. Paljon tiukkaa asiaa, ja ajattelemisen aihetta. Kuitenkin myönnän että kirjasta lukemani faktat ovat hiukan latistaneet tunnelmaa, joka on pääni sisäpuolella ollut varsin hilpeä joitakin päiviä.

Rintasyöpään kuolevien suhteellinen määrä on pysynyt samana parikymmentä vuotta. Eli siis "hyvät ja hienot hoidot" ovat muka tehokkaita, mutta silti aika iso osa sairastuneista kuolee. Kirjassa myös kerrotaan että leikkauksen jälkeen syöpä tavallisesti "ryöstäytyy" valloilleen, koska leikkaus aihauttaa niin suuren iskun elimistön omalle immuunijärjestelmälle. Myöskään sädehoidon teho ei taida olla ihan niin hyvä kuin on uskoteltu...ja se voi aiheuttaa kropalle yhtä sun toista.

Sen kirjan lukeminen aikaansai, että aion ottaa yhteyttä tuntemaani erittäin taitavaan kiinalaisen lääketieteen tuntijaan. Aion myös pistää ravitsemukseni entistä parempaan kuosiin - huono tilanne ei kyllä ole tähänkään asti ollut. Aion hankkia E-EPAa, ja harkitsen otsonisuodattimen hankkimista juomavedelle. Ja se maastopyörä...sen taidan saada alleni jo ensi viikolla!

Nyt alkaa ajatus olla kuitenkin jo kylpyläviikonlopussa ja hauskanpidossa!