maanantai 19. toukokuuta 2014

No miltä nyt tuntuu?

Ei miltään. Olen ihan turta. Luulin etukäteen että tänään iltapäivällä ensin itken, ja sitten juhlin. Mutta nyt vaikuttaa siltä etten tee kumpaakaan.

Tänään oli suuri päivä. Viimeinen sädehoitokerta. Tavallaan viisi viikkoa on julmetun pitkä aika ravata muutaman kymmenen kilomterin etäisyydellä tiettyyn kellonaikaan. Jälkikäteen ajatellen aika meni nopeasti, todella nopeasti. Mutta niinhän aina käy kriisissä, kulkee kuin unessakulkija, tekee mitä pitää muttei juuri tajua ajan kulua tai paljon muutakaan.

Joka tapauksessa se sädehoitojakso on nyt kärsitty. Vieläkään en laita tänne valokuvaa kohteesta, niin, koska se on rintani. Kerron miltä se näyttää: se on afrikkalaisen naisen rinta, johon on ilmestynyt paljon luomia, osittain mustia läiskiä...ja nännin ympäriltä tumma iho lähtee paloina ja alta paljastuu valkoihoisen naisen rinta. Pikkuhiljaa.

Sädehoitojakson päätteeksi tapasin myös lääkärin. Tällä kertaa lääkärinä oli mukava keski-ikäinen nainen. Ehkä ihan ensimmäistä kertaa elämässäni olin lääkärin vastaanotolla, että oli tunne että lääkärillä on aikaa minulle niin paljon kuin tarvitaan. Ehkä näin toimitaan siksikin, että saadaan samalla poimittua potilaista ne, jotka tarvitsevat henkistä tukea. Minulle lääkärikäynnin tärkein anti oli se, että hän päätti lähettää minut vielä kerran verikokeisiin, että poissuljetaan kilpirauhasen toimintahäiriöt. Tätä hän alkoi epäillä siksi että haavani pysyi niin monta viikkoa auki. Lisäksi hän passitti minut ottamaan yhteyttä lääkäriin muutaman luomen poistamiseksi. Rinnassa on edelleen turvotusta joten kunhan iho paranee, voin mennä lähetteellä lymfaterapiaan.

Kysyin häneltä myös siitä, kuinka iso osa kehostani on viipalekuvattu. Kerroin jo kerran kysyneeni asiaa lääkäriltä, ja pelästyin kun sain vastauksen että vain rintojen yläosasta alaosaan. Tämä oli kuulemma virheellistä tietoa, kuvaus on tehty leuasta maksaan saakka. Ja kaikki on ollut "puhdasta". Totesin hänelle että onpa hyvä että kysyin uudelleen! Nyt on rauhallisempi mieli.

Lisäksi hän puhui lähisuvustani, missä on useita syöpätapauksia. Hän lähettää tietoni yksikköön missä tutkitaan syövän perinnöllisyyttä. Hän valitteli että tiedot tulevat sieltä kyllä tosi hitaasti. Mutta jos ilmenee että minulla on perinnöllinen alttius, voin sitten itse päättää teenkö saman päätöksen kuin Angelina Jolie. Eli leikkautanko rintani pois.

Tässä vaiheessa mielessä pyörähti eroavuudet  Angelinan ja minun pankkitilin saldossa. Luulen että A saa hienommat silikonit teetettyä pikaisesti.

Yhteyttä pitää ottaa heti jos tulee oireita jotka voivat viitata tähän sairauteen. Aivan...kaikki oireethan siihen voivat viitata! Lisäksi hän kertoi vielä keuhko-oireista joita saattaa tulla parista kuuteen kuukauteen sädetyksen jälkeen. Kuivaa hakkaavaa yskää...

Kutsu kontrolliin tulee noin 3kk kuluttua kirjeitse kotiin. Torstaina saan tiedon puhelimitse verikokeista.

Ei sitten kuin maalaamaan taloa!

Aivan ihmeellistä kuinka tyhjä olo on nyt. Viikonlopun mahatauti vei loputkin voimat, joten tässä makaan. Vesilätäkössä. Niinkuin kissanpoika jota on retuutettu niskasta ja pudotettu päistikkaa lammikkoon.

Täältä tullaan elämä. Muttei mitenkään ryminällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti