Juhlapäivä

Ehkä ei ole ihan tavallista, että kun lähtee sairaalaan tutkimuksiin, pakkaa mukaan nenäliinoja. Nyt tuli sekin sitten tehtyä.

Oli kyllä jotenkin outoa, että menin hienoon ja uuteen rakennukseen, jossa liikkui hoitajia, lääkäreitä ja potilaita. Potilaita yhdisti yksi yhteinen tekijä. Syöpä. Oli jotenkin aika nöyrä olo, ja muita ihmisiä tuli vilkuiltua ainakin näin eka kerralla hiukan vain vaivihkaa. Näin yhden naisen jolla tukka oli hyvin lyhyttä ja hentoa. Yhden naisen joka ei ollut vielä kovinkaan iäkäs, mutta jonka kunto oli aika huono, kävelykin näytti niin väsyneeltä. Näiden lisäksi joukko ihmisiä, joiden tilanteen näki vain silmistä. Talo tuntui isolta ja tyhjältä, odotusaulojakin peräkkäin numeroituna monta. Tosin ehkä parempi ettei noilla käytävillä kävellyt ihmisiä ihan tungokseen asti.

Ensiksi minulle tehtiin MRI-kuvaus. Hoitaja esitti yhtäkkisen tärkeän kysymyksen: mikä radiokanava? Melkein alkoi huvittamaan...vastasin SuomiPop. Kuvaus on siis se ns. putkikuvaus. Siinä mentiin petille vatsalleen makuulle, rinnoille oli petissä reikä, samoin naamalle. Kädet piti nostaa ylös, vasemmassa kädessä hälytyskello, oikeassa kyynärtaipeessa kanyyli, josta varjoaine pantiin sisään. Ja liikkumatta kuvausten ajan, hengittäminen oli kuitenkin suotavaa.

Hoitaja sanoi kuvauksen kestävän puolisen tuntia, mutta kauemman siinä meni - ja aika kyllä tuntui pitkältä. Muovireuna painoi rintalastaa ja kädet puutuivat aika pahasti. Jossakin vaiheessa aloin myös katua radiokanavavalintaani, sillä liikkumatta oleminen on vaikeaa, jos alkaa hekotuttamaan juontajakolmikon päättömät jutut. Onnistuin kuitenkin olemaan liikkumatta. Kone piti melkoista ääntä, ja korvakuulokkeista aina kerrotiin kauanko kuvaussessio sitten kestää. Ja välillä sai hiukan liikuttaa jalkoja ja vasenta kättä - ihan niinkuin se olisi lohduttanut. No, niinpä meikäläinen viipaloitiin sitten tietokoneelle, niinkuin gottler-makkara konsanaan. Olin hyvin pettynyt että asetelma ei ollut samanlainen kuin Housessa. Lääkäri ei ollut lasikopissa kommentoimassa jne. Kuvauksen jälkeen omat vaatteet taas päälle ja odottamaan pääsyä ultaukseen.

No tämä odotushan vasta pitkältä tuntui, ja kun hoitaja sanoi että lääkäri se siellä katselee minusta otettuja viipalekuvia, käväisi kyllä pala kurkussa. Mietin että siellä se lääkäri miettii miten kertoa minulle, että syöpä on vallannut koko rungon. Enpä valehtele jos sanon että pelotti hitosti. minuutit olivat pitkiä.

Lopulta pääsin ultrattavaksi, hoitaja kertoi että läsnä on myös mieshenkilö, laitetoimittajan edustaja, koska heillä on aivan upouusi ultrauslaite. Sanoin että eipä haittaa, mutta samalla vaistomaisesti kiedoin käsivarteni tiukasti ympärilleni, iik. Ja tuo nuorimies ei kyllä ollut varmaan insinööriksi ruvettuaan ajatellut joku päivä olevansa huoneessa, missä naiset ilman paitaa käyvät tutkituttamassa syöpäkasvaimia rinnoistaan. Lääkäri oli asiallinen, minusta hiukan kalseasti asiaan suhtautuva. Sanoi minulle ne "maagiset" lauseet. "Joka kahdeksas nainen sairastuu rintasyöpään" (eli ole ihan nyt vaan hiljaa siinä, melkein kaikki tän läpikäy, not a big deal?). Ja "kerran meidän kaikkien on kuoltava" (eli mitäs siitä vaikka joku kuolee hiukan aiemmin, kun joku muu?).

No, asia tuli selväksi. Hän kertoi katselleensa kuvat, ei nähnyt niissä mitään ihmeellistä. Toki se syöpäkasvain on paikallaan (kas, ei ollut kadonnut viikossa). Rinnoissani on paljon rauhaskudosta, vähän rasvaa, tämän tyyppisiin rintoihin tulee helpommin rintasyöpä. Vasen rintani on ihan täynnä nestekystia, jotka itsekin näin ultrassa. Lisäksi tiehyet ovat laajentuneet. Kysyin mitä tämä merkitsee, sitäkö ettei näkyisi jos siellä olisi kasvaimia vai? Hän vastasi että ei, kyllä ne näkyisivät. Joillakin vain kystia on. Lisäksi kysyi onko rinnasta vuotanut jotakin, mihin vastasin ei. Lääkäri totesi että kirurgi ottaa yhteyttä, ja minä kiitin, puin päälleni ja juoksin ulos.

Matkalla kävin vanhempieni luona kahvilla ja sitten kaupassa. Kotiin päästyäni olin pelkkää hymyä. Päätin lämmittää saunan (iltapäivällä) ja laittaa ruuan uuniin. Olin aivan riemuissani siitä, että tutkimuksissa löytyi vain yksi syöpäkasvain!

Kyllä, itsekin huomasin että saattaa olla hiukan erikoinen juhlan aihe. Mutta ei se mitään, tältä se nyt vaan tuntui!