On tämä ollut melkoista. Nyt menneellä viikolla olen tehnyt hiukan remonttitöitä, ja lopputulos oli se, että fyysinen aallonpohja tuli tavoitettua vappuaattona. Olin niin väsynyt etten olisi jaksanut edes syödä. Saati sitten mitään muuta. 9 tunnin yöunet ja kahdet tunnin päikkärit...ja silti vielä väsytti niin ettei oikein tajunnut mitään. Lisäksi muutama kunnollinen kipukohtaus tuohon rintaan, ja kyllä oli freesi olo! Naama näytti siltä kuin olisin viikon juhlinut vappua!
Tänään sädehoidossa kysyin että onko tuollainen kipuilu normaalia, ja valitettavasti kuulemma on. Voi tulla muitakin outoja tuntemuksia. Loistavaa.
Jostakin syystä nyt sitten kun olen fyysisesti todella poikki, alkaa henkinenkin kantti rakoilla. Niinhän se aina menee kyllä. Tänään sädehoidon jälkeen olen sitten purskahdellut itkuun, ja itse asiassa itkin koko loppukotimatkan. Ihan vaan siksi että vitutti, väsytti ja särki. Nyt alkaa välillä pintaan tulla myös uusi tunne, kateus. Miksi muut ihmiset saavat olla iloisia, tyytyväisiä, terveitä, hyväkuntoisia ja kauniita. Heidän maailmansa suurimpia harmituksen aiheita on se, että Gloria-lehti on loppunut kioskista ja geelikynsi katkeaa. Ja migreeni se on ihan kauheeta. Pitää päivittää facebookiin että voi ei, mulla on taas migreeni. (Ihan vaan sivuhuomautus että itsellnikin on ollut migreeni yli 30v, muttei sitä moni tiedä. Tai no nyt tietää.)
No se katkeruudesta. Tuollaiset ajatukset ja tunteet on tietysti energian hukkaan heittämistä. Pitää koittaa pysyä ryhdissä ja ajatella toisella tavoin. Mulle on nyt jaettu tällaset työkalut, ja näillä pitää pärjätä. Teen minkä voin, ja koitan toimia niin etten tule rasitteeksi ympäristölleni.
No tän illan olen ihan itsekseni kotona, juttelen koirilleni. Jos itkettää, itken, ne lohduttavat. Tuskin itken, eiköhän noi paineet poistuneet jo. Päätin lepäillä vielä huomisenkin päivän. Sitten sunnuntaina saatan viettää jokusen tunnin ystävieni ja harrastuksen parissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti