Pitkä hiihtolenkki kovassa pakkasessa

Niin, se tunne mikä tulee keuhkoihin kun on pakkasessa juossut tai hiihtänyt hiukan kovempaan tempoon. Sanoisiko sitä vaikka "veren maku suussa" riuhtomiseksi. Sellainen tunne on aina välillä ollut tässä sädehoitojakson aikana keuhkoissa.

Mikä lie ilmiöön syynä. Hiukan on ollut semmoinen fiilis, että kaikki kirjalliset ohjeet ja etukäteisneuvottelut lääkärin ja hoitajan kanssa ovat antaneet kuvan ettei sädehoito oikeesti mitään sivuvaikutuksia tee. Sädetys on hajutonta, mautonta, ja näkymätöntä kuin ydinpommi. Koko hoitoa ei huomaa, iho voi hiukan ärtyä ja kuivua. Joopa joo. En millään voi tietää millainen olisi oloni ollut ilman sädehoitoja. Joten olen nyt sitten ihan vaan hiljaa. Ja ihmettelen täällä, kun on outo olo.

Loppusuora hoidoissa on jo näkyvissä. Helpottavaa, ja samalla pelottavaa. Koitan joskus selittää miksi se pelottaa. Nyt koitan mennä saunaan. Rakastan saunomista yli kaiken, mutta nyt on se ilo elämässä ollut hiukan taka-alalla. Eli menen ihan vaan hetkeksi saunaan, kylmän märän pyyhkeen kanssa.