Koitan muistella. Olen ollut hyvässä fyysisessä kunnossa isoimman osan elämääni. Mutta siitä tuntuu olevan kauan, niin kauan että on vaikeaa muistaa minkälaista se oli. Minkälaista olisi jos voisi juosta muutaman kilometri ilman vaikeuksia? Minkälaista olisi jos voisi mennä vaatekauppaan, ostaa mitä vain, ja se näyttäisi hyvältä päällä?
Nyt koitan valmistaa itseäni uuteen elämään. Tunnustan että on vaikeaa päästää irti pelosta. Siitä yksinkertaisesta pelosta, että se syöpä edelleen lymyää jossakin ja odottaa iskumahdollisuutta kuin kobra.
Toisaalta...jollen aloita kuntoilua voin kuolla korkean verenpaineen aiheuttamaan ongelmaan, veritulppaan, tai mihin vaan mikä aiheutuu huonosta kunnosta ja ylipainosta. Siispä on vain yksi vaihtoehto. Liikunnallisen elämäntavan aloitus.
Tuttua varmaan monelle: en aloita vielä tänään, koska polveni on edelleen kipeä. Eikä ihan vähän.
Aloitan vasta huomenna, ei huomennahan on juhannusaatto...
Muistan nuoruudestani erään naisen, joka oli tavallaan kaupunkimme "kylähullu" tai yksi niistä. Tämä nainen oli pukeutunut vaaleanpunaisiin vaatteisiin, joka tuolloin oli todella epätavallista. Hän ajoi pyörällä, päivät pääksytysten. Ajoi aina vaappuen ja vauhdilla, edes takaisin. Varmasti huippukunnossa. Tarina kertoi että hänen koko perheensä oli tuhoutunut tulipalossa. Sitä en tiedä oliko tuo totta vai ei.
Hän pakeni jotakin. Kohta tällä kylällä ehkä näkyy myös joku edes takaisin liikkuva. Pakenemassa kuolemanpelkoa. Positiivisella mielellä kuitenkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti