Eilen juhlittiin tyttären valkoista lakkia. Nyt voin olla hyvin tyytyväinen, sillä pari kuukautta sitten en ollut lainkaan varma missä kunnossa olen lakkiaisten aikaan. Ajattelin että hätätilassa pitää sitten ottaa pitopalvelu järjestämään juhlat.
Nyt kuitenkin sain siivoukset tehtyä, onneksi edellisenä päivänä sain myös hiukan apua asiaan. Siivous voi joillekin olla pikku juttu, mutta meidän talossa asuu ihmisten lisäksi enemmän kuin kourallinen koiria. Sadesäällä tämä asia tuo omat haasteensa siivoamiseen!
Tarjottavat suunnittelin niin että osan pystyin tekemään jo muutamaa päivää aiemmin pakastimeen. Toki valtaosa töistä ajoittui perjantaihin ja juhlapäivän aamuun. Muutama "stressilista" tuli tehtyä, että muistan kaiken mitä pitää tehdä...ja hyvin kaikki sujui. Uskon ainakin niin, sillä juhlaväki viihtyi pitkään ja nauru raikasi!
Väsymyksen syvyys oli kuitenkin omaa luokkaansa lauantaina juhlien jälkeen. Tietenkin selvitin vielä tiskivuoret ja kannoin ison määrän tavaraa oikeille paikoilleen. Kun sen jälkeen istahdin tuoliin ja otin syliini lautasellisen herkkuja joita jäi, sekä yhden oluen, oli itku lähellä. No, valehtelen! Itkin hiukan. Mutta vain hetken. Sitten pesin naamani ja työnsin sen tyynyyn hiukan yli kymmeneksi tunniksi. En juuri koskaan nuku niin pitkää yötä, mutta nyt uni maittoi.
Osa juhlavieraista kyseli hoitotilanteestani, tai toivotteli voimia ja tsemppejä. Isompia tunteenpurkauksia ei kuitenkaan onneksi tullut. Kuulin jopa kommentin että "näytän ihan hyvältä, jos ei tietäisi ei huomaisi mitään!" Kiva kuulla, tietenkin, mutta voin kertoa ettei tunnu samalta! Toki pystyn tekemään töitä ja ponnistelemaan tällaisen juhlan eteen...mutta olo on kuin tyhjällä säkillä sitten jälkikäteen.
Sama pätee näihin talon remonttitöihin, toki pystyn painamaan pitkän päivän töitä, mutta sitten vaivun koomaan muutamaksi tunniksi. Koen ettei tällainen ylisuorittaminen välttämättä kohenna kuntoa, muttei nyt ole ollut paljon vaihtoehtoja. Tällä hetkellä siis iloitsen lähinnä siitä, että olen selviytynyt. Tähän saakka.
Ai niin, kerrotaan nyt vielä sekin, että tänään on viimeinen sairaslomapäivä. Huomenna ilmoittaudun työttömäksi työnhakijaksi. Yrittäjäksi tuskin enää ryhdyn, sillä poliitikot ovat pitäneet siitä huolta, ettei tässä maassa yhden naisen yrittäjyys ole kovin viisasta. Jollei sitten laskutus ole vähintäänkin satasia päivää kohden. Nyt siis alan miettiä mitä tekisin isona!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti