Se oli sitten seitsemäs käynti terveyskeskuksessa haavaa hoidattamassa. Tympii. Tai ei siinä mitään, hyvää hoitoa siellä saa, mutta kyllähän sitä kuvitteli että kun kolme viikkoa leikkauksesta on kulunut, teen kaikkea muuta kuin nukun päikkäreitä ja ravaan terveyskeskuksessa.
Jostakin syystä eilen oli erityisen outo päivä, oli kipeä olo. Väsytti, ja hiukan särkikin. Jos vasenta kättä liikutti huolimattomasti, se sai aikaan ihan kunnon vihlaisun. No, lomalla kun olen, niin otin rennosti. Kotityöt jäivät vähiin. Lueskelin, nukahtelin ja välillä koitin aikaansaada jotakin pientä.
Tänään kun haava hoidettiin, oli selkeästi jo merkkejä siitä, että suunta saattaa olla parempi. Erite oli muuttunut kirkkaaksi (aiemmin se oli sellaista Betadinen väristä). Ontelon "rassaus" myös jonkin verran tuntui, mitä voi ehkä pitää paranemisen merkkinä. Edelleen ontelo täytettiin sillä sinisellä kanttinauhalla. Viljellystä näytteestä oli löytynyt pieni määrä jotakin streptokokkia, joten lääkäri laittoi sähköisen reseptin antibiootista. Nyt on hiukan toiveikkaampi olo ja mieli.
Tosin kaupan, apteekin ja vanhempieni kahvipöydän kautta kotiin tultuani olin taas poikki. Tuntuu naurettavalta, mutta minkäs teet. Lehti käteen ja puolen tunnin unet. Juu, ei se lehti olisi ollut välttämätön!
Huomenna on jännä päivä, lukion luokkakokous. Melkoisen jännittävää nähdä hyvin läheisiksi tulleita ihmisiä, joista ei kuitenkaan suurinta osaa ole tavannut yli kolmeen vuosikymmeneen! Naisellisia ongelmia edessä...tykkään käyttää v-aukkoisia paitoja, ei taida löytyä helposti päällepantavaa kun nyt ei voi kovin "antavaa" kaula-aukkoa käyttää, ettei haavan siteet näy. Yhdelle luokkakaverilleni olen tämän uusimman uutiseni jo netin kautta kertonut, olen ollut hänen kanssaan muutenkin yhteydessä enemmän kuluneina vuosina. Ajattelin että on itsellenikin helpompaa huominen, kun on joku joka tietää tilanteeni. Toivotaan että huomenna en ole kovin unitautinen. Mukavaa odotella huomista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti