tiistai 4. maaliskuuta 2014

Haavahoitokäynti nro 5

Tänään oli sitten terveyskeskuksessa minulla eri hoitaja, huomattavasti iäkkäämpi kuin edellisillä kerroilla hoidon tehnyt. Otteet ja idea olivat toisenlaiset. Hän sanoi ettei missään nimessä vielä saisi toivoakaan haavan umpeutumista, koska jostakin erittyvän kudosnesteen pitää päästä pois!

Pitkällä tikulla hän ensin tutki ontelon koon. Ja näytti myös minulle senttimäärät kuinka paljon tikku upposi mihinkin suuntaan. Joo, itse en kyllä niin isoja jauhelihapihvejä juurikaan tee, joten arvio hiukan muuttui, tai siis lähinnä oma ajatukseni poistetun kudospalan koosta. Tämän jälkeen hän huuhtoi ontelon puhdistusaineella, ja paineli ihan reippain ottein sen sieltä poiskin. Sitten hän otti sinistä "kanttinauhaa" ja alkoi työntää sitä onteloon. Tämä nauha kuulemma pitää tulheduksen poissa ja samalla haavan auki. Nauhan pää jätettiin suuaukolle odottelemaan huomista. Siitä vetämällä se sitten vaihdetaan.

Tässä vaiheessa huomasin lievää pahoinvointia. Jotenkin se tunne, että joku "kopistelee" kehoni sisällä olevassa aukossa tikulla...se oli outoa. Onneksi pahoinvointi lieveni ja pystyin ajamaan kotiin, tosin oli tarkoitus mennä kaupan kautta, se jäi tekemättä nyt.

Haavan päällä on nyt isot sidetaitokset teipillä kiinni. Olo on hiukan pölähtänyt. Rinta hitusen kipeä - ja ajatukset harhailevat. Tänään pari ystävääni lähtivät matkalle, johon hetken olin innoissani myös menossa. Voi vain todeta että onneksi peruin lähtöni, en olisi tässä kunnossa voinut kuitenkaan matkustaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti