Tänä aamuna sitten kävin taas hoitajalla. Laskin että oli haavahoitokäynti numero 11. Haavaontelo on pienentynyt hienosti, ja nyt alkaa olla toiveita että se jossakin vaiheessa umpeutuu. Nyt alan jo tosissani uskoa siihen että joku päivä pääsen vielä saunaankin.
On nyt sitten vaan joku ihmeellinen toinen murhe. Hoitaja kutsui lääkärinkin ihmettelemään asiaa. Rintani on toiselta laidaltaan (ei siis haavan puoleiselta, vaan kainalon puoleiselta) aivan punainen. Se on turvonnut ja pinkeä. Ei meinaa liiveihin mahtua, ihan kuin olisi laitettu muutaman desin silikooni-implantit. Lääkäri tuumaili ja ihmetteli hetken ja määräsi sitten heti perään uuden antibiootin, tällä kertaa anaerobisiin bakteereihin paremmin tehoava Dalacin. Lääke pitää ottaa 4 kertaa päivässä, joten siinäpä uusi harrastus.
Tulehdus ei siis näytä ainakaan toistaiseksi olevan lähellä haavaa. Miksi sitä on, on mysteerio. Onko kainalossa oleva poikittainen leikkausarpi jotenkin tukkeuttanut imusuonistoa ja siksi neste kerääntyy nyt rintaan. Ehkä saan huomenna vastauksia asiaan.
Jälleen on ollut sairas olo, mutta siitä huolimatta vietin mukavan päivän. Tapasin ystäväni ja nautimme kevään auringosta.
Vihlovan palleron kanssa menen sitten huomenaamulla lääkäriä tapaamaan sairaalaan. Pitäisi täytellä joku esitietolomakekin tässä illan aikana. Katsoin että lomakkeessa kysytään "oletko kokenut viime aikoina ahdistuneisuutta tai alakuloa?" "Koetteko tarvitsevanne psyykkistä apua tai vertaistukea (kuten tukihenkilöä)?" Hohhoijaa, kukapa ei :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti