Tänään oli sitten käynti sairaalan kirurgisella osastolla. Lääkäri oli aivan ihana, rehellisen ja fiksun oloinen kokenut nainen. Kokenut tarkoittaa samalla sitä, että on katsellut maailmaan yli puoli vuosisataa ja varmaan ammatillistakin kokemusta on.
Hän tutki, mutta pääosin jutteli. Kertoi että leikkaus tapahtuu ensi viikon keskiviikkona. Ensin menen aamulla merkkiaineen laittoon. Aineella jotenkin pystytään määrittämään missä ns. vartijaimusolmukkeet sijaitsevat, kun ne ovat joka ihmisellä hiukan eri paikassa. Sen jälkeen menen merkkilangan laittoon, että tiedetään missä leikattava juttu :) on. Kysyin kuinka iso pala viedään, ehdotin lihapullan kokoista. Hän näytti kuitenkin kädellään noin jauhelihapihvin kokoista, ja sanoi että monttua ei jää, se täyttyy arpikudoksella (ja rasvalla, arvaan minä).
Oli helpottavaa kuulla faktoja, miten asiat etenevät nyt. Vasta leikkauksen aikana päätetään, tehdäänkö kainalon imusolmukkeille jotakin. Patologi tulee paikalle sitä varten. Kysyin miksi leikkausta ei voi tehdä puudutuksessa ja hän vastasi että juuri siksi, että jos joudumme menemään kainaloon, itkisimme molemmat. Eli puudutus olisi tuskallista ja vaikeaa sille alueelle, kun pitää mennä niin syvällekin.
Tarvittavat hoidot selviävät vasta sitten, kun leikkeet (heh) tutkitaan. Tulokset saan kuulla leikkauksen jälkeisessä tarkastuksessa, johon menee nelisen viikkoa. Silloin päätetään mitä hoitoja tehdään.
Lääkäri sai minut myös tajuamaan sen, kuinka onnekas itse asiassa olin. Rintani ovat erittäin tiivistä kudosta. Jos kasvaimeni olisi ollut rinnan toisella laidalla, se ei olisi näkynyt lainkaan mammografiassa, koska kudos on siellä ihan poikkeuksellisen tiivistä. Nyt se peijooni näkyi. Näin sen itsekin tietokoneruudulla olevassa kuvassa. Tunnustelemalla sitä ei olisi löytynyt vielä pitkiin aikoihin. Nyt kun viipalekuvaus on tehty, olisi ihan varmaa kuitenkin että jos tuolla "supertiiviillä" alueella olisi syöpää, se olisi tullut ilmi. Huh.
Jos joku tätä blogia lukee, ja ihmettelee miksi kirjoitan, niin kerronpa nyt että yksi tavoite voisi olla vaikka se, että jokainen lukija menee ihan oikeasti niihin seulontatukimuksiin, kun se ikä tulee. Seulontojahan tehdään ainakin meidän kunnassa 50-68 vuotiaille naisille kahden vuoden välein. Itse tänä vuonna 50v täyttävänä sain kutsun jo heti näin alkuvuodesta, ja siitä olen kiitollinen! Läheskään kaikki eivät mene näihin ilmaisiin tutkimuksiin, käsittämätöntä!
Sanoin hänelle myös että tajuan että tämä sairaus on sellainen että helposti alkaa mielikuvitus laukata, mutta kysynpä kuitenkin. Kun on ollut vihlovaa kipua vasemmassa kainalossa joitakin kuukausia, ja muutamia viikkoja kipuja vasemmassa nivusessa. Varsin vakuuttavasti hän sanoi ettei ole mitenkään mahdollista että liittyisivät tähän. Hyvä. Olen siis vain tulossa vanhaksi - no ei vaan.
Lääkärin käsistä pääsin vielä mukavan hoitajan juttusille. Hän antoi minulle ajat ja kartat joiden mukaan suunnistan ensi keskiviikkona. Häneltä myös kysyin kuinka pitkä sairasloma leikkauksesta tulee. Arvio oli 3-4 viikkoa, mutta riippuu kuulemma nyt siitä, miten leikkaus sujuu. Järjellä ajatellen tottakai, koska jos kainalo avataan, saattaapi käydä niin että käsi turpoilee.
No, tässä tietopläjäys tältä päivältä. Varmaan jotakin unohdin kertoakin. Jos tulee myöhemmin mieleen niin lisäilen.
Tämän jälkeen mummu (eli äitini) paistoi lättyjä, ja mansikoiden kanssa ne maistuivat varsin hyvältä!
Mieli on paljon keveämpi nyt, kun sai moneen asiaan vastauksen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti