Tänään oli odotettu päivä, tikkien poisto terveyskeskuksessa. Kainalossa oleva haava alkoi jo hiukan kiusata, ja tikit kiristelivät. Olikin helpottavaa päästä niistä tänään eroon.
Siinä petillä makailin hetken ja homma oli hoidettu. Tosin sitten hoitaja kielsikin nousemasta ja haki haavalaput, koska molemmat alkoivat tihkuttaa hiukan veristä nestettä. Pakkailin itseni liiveihin ja vaatteisiini ja lähdin tyytyväisenä kotia kohti. Oli hiukan yllätys kuinka paljon tuosta rinnasta sitten sitä verensekaista kudosnestettä päivän aikana tihkui. Teen tätä päivitystä illalla, joten nyt ei enää huoleta. Mielikuvissani jo näin haavan ammottavan auki ja valuvan....
Mutta ähäkutti, kaikki on nyt ok. Saunaan tekisi jo kauheasti mieli päästä, mutta tänän ei saisi mennä edes suihkuun.
Tänään sain myös mieluisan vieraan. Jotenkin mukavaa että on olemassa ihmisiä jotka kestävät ja haluavat kuulla "miltä nyt tuntuu". Sellaiset ihmiset ovat harvassa. Kuinka raskasta olisikaan elää tällaisen sairauden kanssa, jos ei olisi ketään jolle puhua.
Tänään mietin että syöpädiagnoosi on tuonut ehkä myös hyviä asioita elämään. Olen viime vuosina aina silloin tällöin pyrkinyt pysähtymään, miettimään mitkä asiat ovat tärkeitä, mihin haluan käyttää aikaani. Nyt silmät rävähtivät kerralla auki. Me ollaan todellakin vain käymässä täällä!
Kannattaa miettiä miten läheisiään kohtelee. Kannattaa miettiä mihin aikansa käyttää. Ja ennen kaikkea, kannattaa avata silmänsä näkemään hyviä asioita ympärillään.
Astuin autosta eräällä parkkipaikalla, lumessa auton vieressä oli linnun jalanjälkiä. Ympärillä olevissa pensasaidoissa vihelteli tilhiparvi. Tilhet ovat niin kauniita lintuja! Lumessa näkyvät varpaanjäljet olivat hassut. Hymyilin niin että hampaani näkyivät. Yksikseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti