torstai 27. helmikuuta 2014

Pitää olla reipas!

Hyvä pirteä mieliala auttaa paranemaan. Pitää olla reipas. Kyllä kaikki hyvin menee. Aha.

Niin, mitä sitä turhia valittaa. Mutta tänne nettiin voin valittaa niin ettei ketään ehkä hirveesti ota pattiin. No ottaa tietenkin, mutta valitan silti! Ette pysty estämään!

Luulin että tässä vaiheessa, kun leikkauksesta on kulunut jo 2 viikkoa, voisin käydä jo täysillä lenkillä ja tehdä monenmoista. Mutta ei. Leikauksen jälkeen keuhkoissani tapahtui "jotakin", jos olette lukeneet aiempia päivityksiä, tiedätte mistä puhun. No, sain neuvon eräältä tutulta sairaanhoitajalta, että hengittelisin ns. PEP-pulloon. Ohjeita löytyy googlettamalla. Tein tämän, ihan tavallinen limsapullo ja muoviletku, pulloon laitoin kyllä 10 cm vettä kun tiedän että keuhkokapasitettini on keskiverto suomalaisen miehen keuhkot. Lima irtosi ihan käsittämättömän tehokkaasti, ja jo ensimmäisen kerran jälkeen, tai no, pari tuntia kröhittyäni, olo oli paljon parempi!

Toinen pikku ongelmani on se, että rinnassa oleva haava ei ole mennyt umpeen. Maalaisjärjellä ajatellen on ihan normaalia että jos nahan alta kaiverretaan jauhelihapihvin kokoinen klöntti pois, niin sieltä tihkuu kudosnestettä ja verta. Joo, toki. Mutta 2 viikkoa on minusta hiukan liikaa.

Viime maanantaina kävin jo terveyskeskuksessa sairaanhoitajan vastaanotolla ja hän puhdisti haavan, laittoi siihen jotakin "ihmegeeliä" ja paksun liimalapun päälle. Uudestaan kävin samassa toimenpiteessä keskiviikkona, ja taas huomenaamulla tehdään uusinta. Alkaa jo ottaa aivoon. Lapset kyllä pilailivat että semmonen nahkatasku povessa on ihan kätevä, voi siellä sitten säilyttää seteleitä ja kännykkää ja vaikka auton avaimia.

No, ehkä se siitä paranee. Rinta on lisäksi edelleen tunnoton ihostaan ja kipeä. Mutta näillä mennään kun muuta ei ole saatu.

Haaveet lenkkeilystä on siis vielä etäisiä, muutoinkin on väsynyt olo ollut. Hankalaa on myös se, etten ole päässyt lainkaan saunaan. Tunnustan olevani saunafriikki, käyn saunassa lähes joka päivä. Tai siis kävisin jos voisin.Taidan nyt lähteä suihkuun, tai ainakin osasuihkuun.

2 kommenttia:

  1. Voi ei aina tarvitse tosiaankaan olla reipas. Sinullahan on vasta kulunut kaksi viikkoa leikkauksesta. Toivotaan, että haava lähtee umpeutumaan. Kohta sinä pääset ihan normaalisti saunomaankin ihan varmasti. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempityksestä, ei tämä elämä ihan pelkkää kärsimystä ole. Mutta kun olen semmonen tyyppi että olen tottunut tekemään, ottaa päähän tämmöinen varominen ja hidastelu.

    VastaaPoista