Kuten edellisestä päivityksestä kävi ilmi, en ole ihan eilisen teeren poika mitä tulee leikkauksiin. Tämän vuoksi toipuminen olikin hiukan erikoinen prosessi tällä kertaa, ja vaatii ihan oman päivityksensä. Tai kukaan mitään vaadi, kunhan nyt lämpimikseni kirjoitan. Eipä tässä olotilassa oikein muuhunkaan pysty. On sunnuntaiaamu, jolloin telkkarista tulee kivoja sisustusohjelmia. Paitsi ei tällä kertaa, ainakin tusinalta kanavalta tulee vain ja ainoastaan olympialaisia. Tällä hetkellä kaipaan muunlaista viihdykettä.
Torstaiaamuna aloin ihmetellä kovaa kipua joka valtasi kaulan ja keskivartalon lihakset. En tarkoita mitään pikku kolotusta, vaan ihan kunnon kipua, johon saamani särkylääke ei vaikuttanut lainkaan. Järkeilin että syy on se, että en vuoteesta noustessani voi käyttää apuna juurikaan kättäni, sillä kainalossa oleva haava tuntui ikävältä.
Enemmän asia alkoi pohdituttaa iltaa kohden, kun totesin että lihaskipu valtaa yhä enemmän alaa. Joka ikinen lihas koko kropassa oli kivulias iltaan mennessä. Hengitin pinnallisesti ja liikkuminen aiheutti tuskaa. Kipukynnykseni ei ole mikään ihan alhaisimpia, joten aloin jo pelätä että tässä on kyse jostakin fysiologisesta tilasta.
Mietin olisiko nestetasapainoni voinut järkkyä niin paljon? Olisinko voinut olla vailla happea jossakin leikkauksen vaiheessa?
Kuvatakseni oloa, voin kertoa että rintakehäni ympärillä oli kuin metallinen vanne. En voinut yskiä, vaikka jonkin verran limaa kiusasi kurkkua. Lihaskipu tuntui samalta kuin olisi edellispäivänä tehnyt kahden tunnin salitreenin aivan yli, ja joka lihasryhmää kiusaten. Ihan kuin lihakset olisivat olleet "hapoilla" ja kunnolla! Kävely oli vaivalloista ja kun kävin istumaan, piti jalkaa nostaa kädellä, että sen sai rahille.
Tosrstai-iltana nukkumaan mennessä sijoitin kännykän johdon perään tyynyni alle. Eipä ole koskaan ollut vielä sellainen olo, että näin pitää varmistaa. Ettei se riitä että kännykkä on puolen metrin päässä korissa.
Perjantai-aamupäivällä olo oli hiukan helpottanut, mutta vain hiukan. Päätin soittaa leikausosastolle. Kerroin tilanteen hoitajalle, joka arveli että minulle on tulossa flunssa. Hän kuitenkin pyysi puhelimeen lääkärin, joka oli siinä ihan vieressä.
Lääkäri kuunteli selostukseni ja sanoi ettei hän oikein usko että kyse olisi mistään sydämen toimintahäiriöstä tai muusta vakavammasta, mutta että terveyskeskukseen tulee hakeutua jollei tilanne parane. Hän kuitenkin sanoi että ainoa mitä voisi kuvitella aiheuttavan tuollaisia oireita, olisi se, että osa keuhkorakkuloistani olisi jostakin syystä painunut kasaan. Eivätkä siis toimisi, kun hengityskin on pinnallista.
Tuohon tietoon tartuin kuin oljenkorteen, ja menin hetkeksi ulos hengittelemään. Tein pari kevyttä askaretta ja päätin että tuskaisesta olosta huolimatta koitan vetää keuhkot täyteen ajoittain.
Mysteeriksi jää, mistä oli kyse. Kuitenkin lihaskivut olivat melkoiset vielä perjantaina, lauantai oli hiukan parempi päivä, ja pystyin jo kävelemään melkein normaalisti. Tätä kirjoittaessani on sunnuntai, ja voin todeta että on niin mukavaa kun ei koko aikaa satu!
Ai niin, meinasin unohtaa kertoa miltä haavat näyttävät. Kainalossa on muutaman sentin poikittaisviilto, vasemmassa rinnassa samanlainen. Rinnat vaihtavat väriä mustelmineen, tikit näyttävät vetoketjuilta. Tikkien poistoaika varattuna ensi keskiviikoksi terveyskeskukseen. Kyllä tämä tästä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti